Keikkajärjestäjälle
Tämä sivusto on tarkoitettu sinulle, joka harkitset kls.-yhtyeen tilaamista keikalle!
Tutustu alla oleviin tietoihin etukäteen, jotta saamme yhdessä järjestettyä mahdollisimman onnistuneen konsertin.
kls. liikkuu pääsääntöisesti oman äänentoisto- ja valolaitteistonsa kanssa.
Tästä johtuen keikanjärjestäjän tulee ottaa seuraavia asioita huomioon järjestäessään kls.-keikkaa:
Konserttitila
Äänentoistollisesti ja visuaalisesti onnistuneen konsertin toteuttaminen vaatii riittävän kokoisen tilan. Valolaitteistomme tarvitsee tilaa esiintymislavan leveyssuunnassa 8 m ja korkeussuunnassa 4 m. Suosimme liikuntasaleja ja -halleja. Emme suosi seurakuntasaleja, kirkkoja tai muita erityisen kaikuisia tiloja, joissa ei ole tarkoitettu soitettavan kova-äänistä musiikkia. Esiintymislavan lähistöllä tulisi olla myös pukuhuone tai muu vastaava tila.
Ilmoitathan mahdollisista portaikoista ym. roudausta hankaloittavista asioista. Emme laita pahaksemme jos saapuessamme paikalla on muutamia apukäsiä. Käytämme konsertissa savukonetta joten varmistathan tilan vahtimestarilta että se on sallittua!
Saapumista varten tarvitsemme keikkapaikan osoitteen.
Aikataulut
kls.-tekniikkaa saapuu paikalle pääsääntöisesti 3-4 tuntia ennen keikan alkua. Tästä ajasta kuluu noin kaksi - kolme tuntia laitteistoa viritellessä. Kahvi on erittäin tervetullut lisä keikkapaikalle. Ruokailusta voidaan sopia erikseen, jos se on mahdollista saada ennen keikkaa niin hienoa. Ennen esiintymistä kls. hiljentyy hetkeksi.
Sähköt
LUE TÄMÄ KOHTA ERITYISEN TARKASTI! Jos aiheuttaa epäröintiä ota yhteyttä!!
Ääni- ja valokalusto imee sähköä kiitettävällä teholla, siksi hyvän keikkapaikan edellytyksenä onkin riittävä virta. Minimivaatimus normaalille laitteistolle on yksi 16 A sekä yksi 32 A (/tai yksi 63A) voimavirtasyöttöä (pistokkeet ovat sellaisia punaisia jöötejä). Jos pistokkeiden etäisyys lavasta on enemmän kuin 20m tai pistokkeet ovat vanhaa neliskanttista mallia (srömperi), otathan yhteyttä niin tiedämme varata lisää johtoa matkaan.
Tarkista sähkön saatavuus aina listamme kanssa, vaikka joku toinen bändi olisikin juuri äskettäin pärjännyt mainiosti kyseisessä tilassa.
Ruokailu
Ryhmämme tekee pitkää päivää ja siksi myös ruokailu on olennainen osa sitä. Lämmin ruoka mielellään muutamia tunteja saapumisemme jälkeen ja mahdollinen iltapala siinä vaiheessa kun olemme tekemässä lähtöä. Roudatessa tulee yleensä lämmin, jolloin olisi toivottavaa saada myös vettä tai virvoitusjuomia.
Majoitus
Jos yöpaikka on tarpeen - tästä sovitaan järjestäjän kanssa erikseen.
Peseytyminen
Suihkumahdollisuus tulee olla mielellään esiintymispaikalla tai sen läheisyydessä!
(saunomme myös mielellämme mikäli olemme yöpymässä paikkakunnallasi, ei vaatimus - toive.)
Konsertit, joissa on myös muita esiintyjiä
Lavakartat, kanavalistat yms. tärkeät tiedot muilta esiintyjiltä ovat tarpeen! Toimita materiaali sähköpostilla. Tapahtumaäänentoistoista (muitakin esiintyjiä kuin kls.) pitää aina sopia etukäteen!
Jos jokin muu yhtye käyttää kls. yhtyeen kalustoa, joudumme veloittamaan lisähintaa. Tämä johtuu siitä, että usein joudumme vuokraamaan
erillistä laitteistoa muita esiintyjiä varten. Tapahtumissa joudumme myös maksamaan tekniikkahenkilöstölle lisää palkkaa työpäivän venyessä normaalia pidemmäksi.
Konsertit, joihin emme tuo omaa kalustoa
Äänentoiston pitää olla riittävän tehokas tilaan, missä tapahtuma järjestetään. Tämä ei ole yhtyeen "elvistelyä" vaan haluamme tälläkin vaatimuksella taata sen, että konsertin tilaaja saa sitä mitä haluaa.
Tästä voit ladata yhtyeemme kanavalistan, jonka avulla äänentoistosta vastaava taho voi tehdä omat kytkentänsä.
Valojakin kaipailisimme, etuvaloa, takavaloa sekä savua tunnelman luomiseen.
Mainosmateriaali
Näiden sivujen Media-osiosta löytyy erikseen se promokuvamateriaali jota voi vapaasti käyttää mainonnassa.
Myynti
kls. varaa oikeuden myydä omia tuotteitaan keikkapaikalla omaan laskuunsa.
Teknikot ja muusikot ovat ihmisiä, joten äkillisiä sairastumisia voi myös ilmetä. Tienpäällä liikkuessa myös ikävät onnettomuudet sekä auto-rikot ovat mahdollisia. Jos esiintyminen joudutaan äkillisesti peruuttamaan kls. ilmoittaa asiasta ensitilassa järjestäjälle. kls. ei ole korvausvelvollinen järjestäjälle / kolmannelle osapuolelle esiintymisen peruuntumisesta.
kls. kuuluu Teostoon.
Kun on kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä.
Keikkamyynti:
Jari-Matti Ollilla
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
044-5707 920
Miksaus:
Juha Lehtimäki
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it
040-7315 721