Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä maasta.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika tanssia.
Aika on heitellä kiviä ja aika ne kerätä. Aika on syleillä ja aika olla erossa.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata menemään.
Aika on repäistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua.

Saarn: 3:1-8, 3:11

Kaikella on aikansa. Ei ihminen voi käsittää suuren Jumalan suunnitelmia aina. Itse aloin hiljattain ajattella asiaa syvemmin, kun minulle viime aikoina hyvin läheiseksi muodostunut ihminen kuoli. Tahdon seuraavan kirjoituksen omistaa täysin hänen muistolleen ja toivon hänen omaisilleen ja hurjan monelle ystävälleen voimaa ja rauhaa tänä surullisena ajanjaksona.

Kun yritin itselleni selvittää miten tässä näin on käynyt ja sitä kuinka suuri ikävä tätä ihmistä on, tuntui koko ajan siltä että mitkään sanat maailmassa eivät olisi tarpeeksi vahvoja kuvaamaan sitä menetystä ja ikävää jota me kaikki tunnemme, kun joku läheisemme poistuu tästä ajasta. Olo on voimaton ja millään omalla ponnistelulla ei saa tehtyä tekemättömäksi.

Suru on ihmiselle yhtä erottamaton osa ruumista kuin silmät ja suu. Jumala on antanut meille monia keinoja käsitellä suruamme. Itkeminen on ruumiin reaktio pahaa oloa vastaan ja kyyneleiden jälkeen olo on monesti paljon huojentuneempi. Ihmistä ei ole myöskään tarkoitettu olemaan yksin ja siksi meillä on olemassa ystäviä joille voi puhua sisällä pesivästä pahasta olosta ja tällä tavoin, kahden kantaessa taakkaa yhdessä, taakka kevenee yllättävän paljon. Tapoja on monia, mutta tärkeintä on kuitenkin antaa pahan olon tulla sellaisena kun se sillä hetkellä tuntuu.

Hädän hetkellä Jumala on myös kanssamme ja kantaa meitä vahvoilla käsillään kun emme yksin jaksa. Vaikeina aikoina Jumalan läsnäoloa on vaikea havaita ja helposti jopa sortuu syyttämään Jumalaa kaikesta kärsimyksestä, mutta samaan aikaan kun me tähyilemme ylös ja etsimme taivaasta vastauksia on Jumala jalkojemme juuressa siirtelemässä pois tieltä kiviä joihin voisimme kompastua.

Koska oma aikamme koittaa, sitä emme tiedä. Vain yksin Jumala sen tietää ja jokainen päivä on Jumalan lahja meille, jonka aikana jätämme merkin itsestämme tähän maahan ja tämän maailman ihmisten sydämiin. Mitä suurempi suru sen enemmän on rakas ystävämme jättänyt meille hyviä muistoja elämäämme. Uskon että jokainen meistä jättää maailmaan lähtemättömän jäljen joka jää elämään meidän jälkeemmekin. Ikävä on varmasti suuri ja paljon olisi ollut koettavaa, mutta taivaassa me kohtaamme. Se on varma. Siihen asti olet ikuisesti mielessä rakas ystävä.

-Kimmo-