Vaikeita sanoja.
Matt 25:35– Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa… 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa... 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Tämä Matteuksen Evankeliumin teksti puhuttelee itseäni kovasti. Kannattaa lukea se raamatusta, sillä tähän kirjoitukseen se ei kokonaan mahtunut (Matt. 25:31–46). Tekstissä Jeesus puhuu viimeisestä tuomiosta joka kohtaa sinua ja minua tämän maailman lopussa. Tuomarina toimii Jeesus joka jakaa ihmiset kahteen eri leiriin, toiset vasemmalle ja toiset oikealle puolelleen. Jeesus toivottaa oikealla puolellaan olevat ihmiset tervetulleiksi ikuiseen elämään ja rakkauteen, Hänen kanssaan taivaaseen. Jeesus kertoo kuinka heidän hyvät tekonsa toisille ihmisille ovat hyviä tekoja Häntä itseään kohtaan. Vasemmalla puolellaan olevat Jeesus käskee ikuiseen tuleen, helvettiin Saatanan luo, todeten heidän välinpitämättömyytensä. Hyvän tekemättä jättäminen toista ihmistä kohtaan on vääryyttä myös Jeesusta kohtaan.
Halusit tai et, olemme jonain päivänä tuossa tilanteessa, Jeesuksen edessä. Kysymys kuuluukin, kummassa joukossa sinä ja minä olemme - oikealla vai vasemmalla? Vasemmalle puolelle jäävät ne joita Jeesuksen armon sanoma ei ole tässä elämässä kohdannut. Heidät tuomitaan jokainen omien syntiensä mukaan. Jokainen tuomitaan jopa sen perusteella, minkä he ovat jättäneet tekemättä meistä kaikkein vähäisimmälle.
Oikealle puolella olevat ovat yhtä syntisiä ja pahoja kuin vasemmalle jääneet, erona vain se, että heitä ei tuomita heidän omista teoistaan, eikä heidän tekemättä jättämisistään. Oikealla puolella olevat ovat syntejään anteeksi pyytäneitä ja Jumalan armosta puhdistuneita. Omalla voimallaan tai omilla teoillaan he eivät ole paikkaansa ansainneet, ainoastaan Jeesuksen sovitustyön kautta. Tätä sovituksen sanomaa, pääsylippua taivaaseen tarjotaan myös sinulle. Etsi ja löydä!
Eska, kls.
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|